MAPLINE OY:N
UUTISIA
2.12.2008
Etelä-Savon pelastuslaitokselle
karttavihkot
Mapline Oy on toimittanut Etelä-Savon pelastuslaitoksen viranomaiskäyttöön
koko Etelä-Savon maakunnan kattavat karttavihkot. Yksi karttasarja
käsittää 23 vihkoa, joista jokainen kattaa n. 31x38 km alueen.
Karttavihkot ovat pääasiassa 56 -sivuisia ja perustuvat
Maanmittauslaitoksen maastokartta-aineistoon mittakaavassa 1:20 000.
Tulostusmateriaalina käytettiin säänkestävää paperia, joka sietää hyvin
myös kosteampia olosuhteita. Paikallisille yksiköille toimitettiin lisäksi
oman kohdealueen kattavat karttavihkot sijoitettavaksi ajoneuvoihin.
A4-kokoisten vihkojen käsittely ja sijoittaminen ajoneuvo-olosuhteissa
sujuu ongelmitta. Näppärästä koosta huolimatta vihkomuodolla pystytään
kattamaan huomattavasti laajempia alueita kuin lakanamallisella kartalla.
Karttavihko täydentää ajoneuvoissa tietotekniikan tarjoamia
navigointipalveluja ja kirjallisella käyttöliittymällä on aina omat etunsa
käytettävyyden suhteen. Karttavihkoilla varmistetaan omalta osaltaan palo-
ja pelastusviranomaisten toimintavalmius.
Myös yksittäisiä karttavihkoja omien sijainti- ym. määrittelyjen mukaisena
on mahdollista tilata Mapline Oy:n verkkokaupassa Mapline24.com.
Lisätietoja karttavihkoista osoitteessa
http://www.mapline24.com/maps.php?id=vihko
Kuvassa palopäällikkö Tuomo Halmeslahti Etelä-Savon pelastuslaitoksen
puolesta vastaanottamassa karttavihkoja, Mapline Oy:n edustajana Jarmo
Munck.
15.6.2007
KRV-2007, suurin suunnistuskarttojen
tulostusurakka
Kainuun Rastiviikon kartat ovat juuri valmistuneet
K-Mapin
tulostuspalvelusta ja 250kg karttoja on matkalla kohti Vuokatin
Urheiluopistoa. Karttatulostuksen kokonaismäärä on KRV-2007 hyvästä
ilmoittautumismäärästä johtuen reippaat 20 000 kappaletta, kyseessä on
suurimpia karttatulostuksia tähän mennessä. Karttatulostusta tehtiin n. 3
työpäivää ja lisäksi vielä tarkistukset sekä paketoinnit päälle. Viikko on
ollut K-Mapin karttatulostuspalvelussa erityisen tiivis, koska
alkuviikosta tulostettiin lisäksi Lapuan MC-Sprinttikilpailun kartatkin
juuri ennen tapahtumaa.
KRV-2007 kilpailunjohtaja Mika Tuononen kertoo, että aikaisemmat hyvät
kokemukset rohkaisivat järjestäjät tähän todennäköisesti maailman
suurimpaan suunnistuskilpailujen tulostustekniikalla toteutettuun
karttaurakkaan. Työn luotettavuus, hintalaatu suhde ja joustava aikataulu
olivat ratkaisevat tekijät kun tulostus vaihtoehto valittiin kirjapainon
ja
tulostuksen väliltä jatkaa Tuononen. Karttaprojekti etenee
suunnitelmallisesti myös jatkossa sillä karttojen pussitus aloitetaan ensi
maanantaina Vuokatissa ja järjestäjät uskovat karttojen olevan
kilpailuvalmiina jo ennen juhannusta.
Kilpailunjohtajan toiveena on, että lähivuosien aikana löydettäisiin
kustannuksellisesti ja laadullisesti kilpailukykyinen tulostusmateriaali,
joka kestäisi vettä ja likaa. Tällöin yksi suuri työvaihe eli karttojen
suojamuovien pussitus jäisi pois. Toistaiseksi vuosien testaustyön aikana
ei ole vielä löytynyt suunnistukseen sopivaa ratkaisua säänkestävien
tulostuksien saralla.
Lisätietoja
Kainuun Rastiviikosta >>
7.6.2007
Karttaikkuna Oy /
Mapline24.com
-verkkokauppa Korian Erämessuilla 8.-10.6.2007
Tervetuloa Ha D3-osastollemme tutustumaan mm. Jääkäri-karttoihin,
lisätietoja Erämessuista >>
31.5.2007
Mikkeli-Jukola 2009 nettisivut julkaistu
www.jukola2009.net
-osoitteeseen
Karttaikkuna Oy mukana toteuttamassa internetviestintää
järjestäjäseura Navin kanssa solmitun yhteistyösopimuksen kautta.
27.5.2007
Pasi Jokelainen Suomen Suunnistusliiton
karttavalvojaksi
Pasi Jokelainen on valittu Suunnistusliiton uudeksi karttavalvojaksi
1.10.2007 alkaen pitkän aikaa tehtävää menestyksellisesti hoitaneen Jorma
Aken jäädessä eläkkeelle. Suunnistusliiton karttavalvojan yksi tärkeimpiä
tehtäviä on karttakoulutuksesta vastaaminen itse kouluttaen sekä
yhteistyössä muiden kouluttajien kanssa. Koulutukseen liittyy myös
päivittäisneuvonta ja tarvittava yhteydenpito erityisesti
suunnistusseurojen omiin kartoittajiin.
"Suomessa on riittävästi seurojen kartantekijöitä tekemään karttojen
päivityksiä ja kartoittamaan helppoja suunnistusmaastoja. Näiden
kartantekijöiden koulutus, neuvonta ja työn laadun parantaminen ovat
keskeisiä tehtäviä" kertoo Pasi tulevista haasteistaan.
Vaativien maastojen ja arvokilpailuiden kartoittamiseen Suomessa voisi
olla muutama ammattikartantekijä enemmänkin. "Tällä hetkellä ammattilaisia
on vielä riittävästi, mutta yhtään vähemmällä ei enää arvokilpailukarttoja
saada valmistettua. Siis muutamalle hyväkuntoiselle nuorelle tosi
ammattilaiselle olisi työtä tarjolla" jatkaa Pasi.
Ammattikartantekijöiden puolesta puhuminen ja puolien pitäminen ei
varsinaisesti kuulu SSL:n karttavalvojalle, mutta taustalla on kuitenkin
huoli tulevaisuudesta ja nykyisten henkilöiden jaksamisesta.
"Toivottavasti liiton oto-henkilönä voin vaikuttaa ammattikartoittajien
arvostukseen ja rohkaista seuroja satsaamaan laatutyöhön".
Ratamestariasiat on sovittu jätettävän karttavalvojan tehtävien
ulkopuolelle, mutta toki oma kokemus ratamestaritoiminnasta auttaa
suunnistuskarttojen ja -ratojen yhteisessä maailmassa. "Viimeiset
seitsemän peräkkäistä vuotta Kainuun Rastiviikon ratatyössä ovat
opettaneet suurkilpailun järjestämisestä paljon" täsmentää tuleva
karttavalvoja.
Pasi on 37-vuotias kajaanilainen, koulutukseltaan maanmittausteknikko.
Työt Karttaikkuna Oy:ssä ovat nykyisin pääosin suunnistuskarttoihin
liittyviä (kartoitus, väritulostus) sekä muita kartta- ja
paikkatietotekniikan tehtäviä. Suunnistuksessa Pasi on nykyisin aktiivinen
kilpakuntoilija ja hän on myös kuulunut SSL:n karttaryhmään kymmenen
vuotta. Suunnistuskartoituksesta on kertynyt kokemusta jo yli 20 vuotta,
joista viimeiset 13 vuotta ammattimaisesti K-Mapin & Karttaikkuna Oy:n
palveluksessa.
2.4.2007
Kartta.org on nyt MAPLINE24.com
Olemme jatkaneet verkkokauppamme kehittämistä ja uudistamista, minkä
seurauksena myös verkkokaupan nimi on vaihtunut. Kartta.org tunnetaan
1.4.2007 lähtien nimellä MAPLINE24.COM.
Uuteen osoitteeseen siirtyminen ei aiheuta muutoksia verkkokaupan
käyttämisessä, vaan palvelemme asiakkaitamme entiseen tapaan uudessa
osoitteessa.
6.2.2007
Savonlinnan kaupunginjohtaja vierailulla
Kaupunginjohtaja Janne Laine vieraili Karttaikkunassa tutustumassa
uudenajan karttatuotantoon kuntavierailun yhteydessä. Vieraille esiteltiin
tilauskarttatoiminnan lisäksi Kartta.org -verkkokaupan mahdollisuuksia ja
etenkin uusia mobiilipalveluja, joiden avulla tähdätään mm.
matkailumarkkinoinnin helpottamiseen.
Kaupunginjohtaja Janne Laine keskellä,
vasemmalla Sulkavan kunnanhallituksen Hannu Auvinen ja oikealla Lasse
Partanen.
22.1.2007
Kansanedustaja Olli Nepponen vierailulla
Mikkeliläinen kansanedustaja Olli
Nepponen vieraili Sulkavan
kuntavierailun yhteydessä Karttaikkunassa. Yritystietoiskun yhteydessä
vieraalle tulostettiin malliksi maastokartta, jonka avulla esiteltiin
Karttaikkunan tehokasta tuotantojärjestelmää. Markkinapotentiaalia
kansanedustajan mielestä Kartta.org -verkkokaupan ja Jääkäri-karttojen
osalta on erityisesti metsästyksessä sekä vapaa-ajanasutuksessa.
Jyrki Pulkkinen esittelee Kartta.org -verkkokaupan tuotosta kansanedustaja
Olli Nepposelle. Oikealla Sulkavan kunnanhallituksesta Leila Virta ja
vasemmalla Lasse Partanen.
Sulkavan kunnan johtoa seuraamassa Karttaikkunan esittelyä, etualalla
kunnanhallituksen pj. Hannu Auvinen.
18.12.2006 klo 16.20
Ja kiitos kaikille asiakkaillemme sekä
yhteistyökumppaneillemme kuluneesta vuodesta ja hyvää uutta vuotta 2007
30.11.2006 klo 15.00
Karttojen tilaaminen entistä helpommaksi
Kartta.org verkkokauppa on kokenut täyden uudistuksen. Uuden
tilausjärjestelmän avulla pyritään karttatilauksen yksinkertaistamiseen
vaikka tuotevalikoima samalla laajenee. Uusina ominaisuuksina ovat
erilaiset hakutoiminnot ja pohjakartan tarkastelun mahdollistava työkalu.
Vapaasti tilaajan rajattavissa olevien karttojen myyntiin erikoistunut
Kartta.org -verkkokauppa ehti täyttää kaksi vuotta 1.11.2006. Suomen
ensimmäistä vapaalla karttarajauksella toimivaa karttojen verkkokauppaa on
kutsuttu myös Suomen ”vanhimmaksi” verkkokaupaksi tilaajiensa ikärakenteen
mukaan. Verkkokaupan tilaajien keski-ikä on 43v. ja yli
kuusikymmentävuotiaita on tilaajissa enemmän kuin alle
kaksikymmenvuotiaita.
Kahden toimintavuotensa aikana kauppa on saavuttanut vankan aseman
vapaasti rajattavien karttojen verkkomyynnissä ollen nyt selkeä
markkinajohtaja alalla. Useat tuhannet tilaajat ympäri Suomen ovat saaneet
karttansa Kartta.org -verkkokaupasta nopeasti ja helposti suoraan kotiin
toimitettuna. Ehdoton suosikkiartikkeli on ollut Jääkäri-kartta, jonka
käyttöominaisuudet ovat tehneet kartasta etenkin metsästäjien ja luonnossa
liikkujien suosikin.
Tulevaisuudessa verkkokaupan kehitys jatkuu voimakkaana ja mukaan tulevat
myös sähköiset karttapalvelut erilaisissa muodoissaan.
Uudistettu tilausjärjestelmä julkaistaan 1.12.2006 osoitteessa
www.kartta.org
23.11.2006 klo 12.00 /
29.11.2006
Karttaikkuna 10v. (Lehdistötiedote julkaisuvapaa
24.11.2006)
Sulkavalaisessa Karttaikkuna Oy:ssä on harjoitettu innokasta
kehitystoimintaa alusta alkaen. Viime vuosituhannella kehitettiin
kartta-aineistoja ja kartanjulkaisujärjestelmiä. 2000-luvun
kehityspanostus on kohdistunut palvelintekniikkaan ja
internet-palveluihin. Vuoden 2004 yritysjärjestely toi vauhtia
teknologia-osaamisen vahvistuessa ja Kartta.org - verkkokaupan
käynnistyessä. Seuraavana vuonna yhtiö sai Etelä-Savon
Innosuomi2005-palkinnon osaamisestaan.
Kuluvan vuoden merkittävimpiä askeleita on
Paikkatieto-operaattori-projektin käynnistyminen ja verkkokaupan
uudistuminen entistä asiakaslähtöisemmäksi.
Kuvasatoa Karttaikkunan 10v-päivästä:
Sulkava-lehden juttu (pdf 300kt) >>
Karttaikkuna Oy:n perustaja ja hallituksen pj. Pellervo Kokkonen ja
toimitusjohtaja Kristian Liljeström vastaanottamassa onnittelijoita;
Sulkavan Lehden Pirjo Partanen (vas.) ja Suomen Soutuliiton
toiminnanjohtaja Heikki Joskit.
Kaipolan koululaiset lauloivat "paljon onnea vaan" 10v-Karttaikkunalle.
Laajakaistatulostusta Oce:lta Markku Nevalainen (oik.).
Vasemmalta Pellervo, Krisse, Pekka Repo ja Jyrki Pulkkinen.
Iltamia vietettiin hauskoissa merkeissä Sulkavan kunnan edustushuvilalla
Kukkapäässä.
Karttaikkunan nuoriso esitti yhteislaulua (Julia Munck, Lotta Kokkonen,
Venla Liljeström, Ritva Kokkonen ja Veikka Liljeström).
Onnittelumaljat ojennuksessa.
Karttaikkunan hallituksen jäsen Hannu Ronkainen toi pienet ja vähän
suuremmatkin saappaat (kokoa 48) 10v-tervehdyksenä. Jatkossa lienee siis
tarkoitus siirtyä "suurempiin saappaisiin"..
Lotta ja Ritva esittivät myös soitantoa.
Kuvat: Tarja Hirvelä
19.11.2006
Karttaikkuna Oy 10v. (1996-2006) - avoimien
ovien päivä Sulkavalla Tietorinteen toimistolla pe 24.11. klo 9.00-16.00
Päivän ohjelmassa karttatuotannon ja verkkokaupan esittelyä, yleistä tarinointia
sekä etenkin kahvia ja pullaa. Vieraille tulostetaan veloituksetta A4-kokoinen
1:15 000 maastokartta halutusta paikasta Sulkavalta verkkokaupan esittelyn
yhteydessä. Tervetuloa!
Karttaikkuna Oy:n perustiedot:
* perustettu 1.11.1996 Sulkavalla
* toimiala paikkatieto- ja karttapalvelut
* palvelut kattavat koko Suomen alueen
* asiakkaat kehittämisprojektit, julkishallinto, yhteisöt ja kuluttajat
* liikevaihto v. 2006 n. 0,4 milj. euroa
* liikevaihdosta tilauspalveluista n. 2/3 ja sähköisistä tuotteista 1/3.
* työntekijöitä 11 henkilöä, joista myynti-tuotannossa 6 ja tuotekehityksessä 5.
* omistaa 4 yksityishenkilöä.
Lisätietoja: toimitusjohtaja Kristian Liljeström
puh. 015-471239, sposti
kristian.liljestrom@karttaikkuna.fi
19.6.2006
K-Map suunnistuskarttapalvelut /
suunnistuskarttojen tulostuspalvelut palvelevat heinäkuussa
ennakkotilausperiaatteella
Aikataulut heinäkuussa K-Map suunnistuskarttojen tulostuspalveluiden osalta ovat
seuraavat:
vko 27 1.-7.7.2006 tulostuspalvelut toimivat
ennakkovarauksesta
vko 28 8.-16.7.2006 tulostuspalvelut paussilla (olemme
Suomen Suunnistusviikolla,
FIN5 Joensuussa )
vkot 29-30 17.-31.7.2006 tulostuspalvelut toimivat n. 1 viikon
toimitusajalla tiedostojen saapumisesta ja vain ennakkovarauksella, ei siis
päivittäisiä toimituksia; lähetä sähköpostia 2 viikkoa ennen h-hetkeä
kristian.liljestrom@karttaikkuna.fi
tai soita 0400-675646.
1.8.2006 alkaen normaalit online-tulostuspalvelut käytettävissänne.
Lisätietoa K-Map tulostuspalveluita www.k-map.net
13.6.2006
K-Map / Karttaikkuna Oy tulostaa 40. Kainuun
Rastiviikon suunnistuskartat 17200 kpl
Lisää Rastiviikosta >>
8.-11.6.2006
Karttaikkuna Oy / Kartta.org
-verkkokauppa näyttävästi esillä Riihimäen XVII Kansainvälisillä
Erämessuilla
Karttaikkuna Oy:n Kartta.org -verkkokauppa esittelee säänkestäviä
Jääkärikarttoja ja helppoa karttojen tilausmahdollisuutta 8.-11.6. klo 10-19
Riihimäen Kansainvälisillä Erämessuilla osastolla U490, samalta
osastolta löytyy tietoa
Sulkavan
Kylät ry:n toiminnasta. Erämessuilla on ennakko-esittelyssä myös
syksyllä julkaistava Karttaikkunan kännykkäkarttapalvelu.
Eritystä kiinnostusta kovaankin käyttöön
tarkoitetut Jääkäri-kartat ovat herättäneet jo viime vuonna retkeilijöiden
lisäksi metsästysseuroissa sekä kalastajien keskuudessa - kuluvan vuoden
uutuuksina ovat olleet karttavihkot ja suurikokoiset Jääkäri-kartat.
Tervetuloa tutustumaan osastoomme, katso messutarjous
Kartta.org
-verkkokaupasta!
su-aamu klo 10.00 Riihimäki
Torstaina ja perjantaina Erämessuilla vieraili n. 8000-10000
katsojaa päivässä ja lauantaina muhkeat 19000 luonnosta kiinnostunutta
vierasta. Sunnuntaina messuilla vieraili vielä n. 10000 kävijää -
onnistunut tapahtuma kaiken kaikkiaan!
Lisätietoja Pekka Suomalainen puh. 0445 675 646.
8.5.2006
Jouni Backman vierailulla Sulkavalla
Kansanedustaja ja SDP:n
eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jouni Backman vieraili Sulkavan
kuntavierailun yhteydessä Tietorinteellä ja Karttaikkunassa. Edellinen
käynti ajoittui vuoteen 1999, joten nyt oli mukava hieman vertailla yhtiön
kehityskaarta vuosien saatossa - myös tällä kertaa
kartanvalmistusdemonstraatio onnistui verkkokauppaa hyödyntäen. Kehitystä
oli tapahtunut kansanedustajankin mielestä.
Jyrki Pulkkinen (oik.) esittelee Kartta.org -verkkokaupan toimintaa Jouni
Backmanille. Istumassa Sulkavan kunnanhallituksesta Hannu Auvinen, Kaisa
Ralli ja Tarja Sinkkonen.
2.5.2006 klo
22:00
Karttaikkuna Oy:n ja Navi ry:n
yhteistyösopimus 2006-2009 allekirjoitettiin
Karttaikkuna Oy:n toimitusjohtaja Kristian Liljeström ja Navi ry:n
puheenjohtaja Jorma Pöntinen (oik.) allekirjoittivat 2.5.2006
yhteistyösopimuksen suunnistuksen suurtapahtumien osalta vuosille
2006-2009 Etelä-Savon Liikunnan tiloissa Mikkeli-Jukolan
järjestelytoimikunnan kokouksen yhteydessä (kuva Juhani Sihvonen).
Navi ry järjestää 2006
huippuliigan ja viestiliigan osakilpailut Puumalan Haukkovuorella.
Vuonna 2007 on vuorossa R1 SM-kisat Ristiinan Suurlahdessa. Puumalan ja
Ristiinan tapahtumiin Karttaikkuna Oy valmistaa kartoitukset
kokonaispakettina. Vuonna 2008
järjestetään esikisana Esi-Jukola Suomenniemellä ennen kuin vuorossa on
päätapahtuma Mikkeli-Jukola 2009. Kaikkiin näihin tapahtumiin kilpailun
julkaisuista ja mm. internet-sivuista vastaa Karttaikkuna Oy Sulkavalta.
Karttaikkuna Oy / K-Map suunnistuskarttapalvelut tunnetaan paremmin suunnistuspiireissä karttojen
valmistajana, mutta etelä-savolaisena yrityksenä sillä on vankka kokemus
myös sähköisestä viestinnästä mm. vuoden 2003 Jukolan Viestistä sekä
monista pienemmistä suunnistustapahtumista.
27.1.2006 klo
10:00
Kaipolan koululle valtakunnallinen
Opinavain -palkinto
Educan uutiset; Opinavain-palkinto Kaipolan kyläkoulun jääkausiprojektille
>>
Kaipolan koulussa Sulkavalla opetus on laadukasta ja sitä kehitetään
jatkuvasti. Tunnustuksena tästä koulu voitti valtakunnallisen
Opinavain 2005-palkinnon työtavalla Autenttien oppimisprosessi
ympäristöön liittyvien ilmiöiden tutkimisessa, käytännössä työtapaa
toteutettiin helmi-toukokuussa 2005
Jääkausi-projektissa.
Palkinnot jaettiin Educa-messujen yhteydessä 27.1.2006. Kilpailutehtävänä
oli julkaista uusi ja käytännössä toteutettu työtapa, joka tukee,
rohkaisee ja motivoi oppilaita ja opettajia parantamaan ja kehittämään
opetusta ja oppimista.
Kaipolan porukka Educan esittelypisteellä.
Karttaikkuna Oy toimi projektin yhteistyökumppanina kehittäen
tutkimusta varten MapHit-paikkatietopalvelun
mobiilisovelluksella (pdf 150kt) sekä toimitti
työskentelyä varten
kartta.org-lähikarttoja.
Palkintotyön tiivistelmä (pdf 49kt)>>
Tutustu Kaipolaan:
www.kaipolankyla.net
tai
kylän esite pdf-muodossa (347kt) >>
24.11.2005
Savonlinna klo 15:00
Lehdistötiedote JULKAISUVAPAA 24.11.2005 klo 15.00 (tiedote
word-tiedostona >>)
Karttaikkuna Oy voitti Etelä-Savon
maakunnallisen INNOSUOMI 2005 palkinnon
Karttaikkunaa muistettiin myös kotikunnan
puolesta Sulkavan kunnan viirillä Innosuomi-palkinnon johdosta 22.12.2005
kunnanhallituksen ja -valtuuston joululounaan yhteydessä.
Kuvassa vasemmalta Karttaikkunan Jyrki Pulkkinen, kunnan hallituksen
puheenjohtaja Hannu Auvinen, kunnanjohtaja Juri Nieminen,
kunnanhallituksen varapj. Ari Partanen ja Karttaikkunan tj. Kristian
Liljeström (kuva: Esa Repo)
Sanomalehti
Itä-Savo uutisoi 25.11.2005 (pdf 620kt) >>
Juvan lehti
uutisoi 1.12.2005 (pdf) >>
Sulkava-lehti uutisoi 1.12.2005 (pdf) >>
Kartta.org –kartat verkkokaupasta
Paikkatietoa kahvipöydälle
”Karttaikkunan kartoilla voi vaikkapa laskea mäkeä talvella tai käyttää
syyskelillä sadeviittana, myös mitä parhaita pöytäliinoja ne ovat kun vaan
muistaa aina välillä pesukoneessa pyöräyttää!”
Säänkestäviä maastokarttoja on voinut tilata internetin kautta
Karttaikkunan palvelusta 1.11.2004 lähtien. Kartta.org -verkkopalvelu
käsittää koko Suomen. Kartta.org -palvelu tarjoaa täysin uudenlaisen
mahdollisuuden määrittää haluttu maastoalue, halutussa mittakaavassa, ja
tilata siitä tehty kartta postin kautta suoraan kotiin.
Itse ostotapahtuma on helppo, nopea ja yksinkertainen. Valittavissa ovat
kartan mittakaava, paperikoko ja –laatu. Alue valitaan sivustossa vapaasti
internet-kartalta näpäyttämällä.
Täsmäkartoille on kysyntää. Entisaikojen peruskarttalehtiin verrattuna
palvelu antaa käyttäjälleen täyden vapauden valita millaiselta alueelta ja
millaisessa koossa kartta toimitetaan. Ennen yleensä kävi niin, että
haluttu alue sijaitsi usean karttalehden alueella. Pienestäkin alueesta
jouduttiin ostamaan monta perinteistä peruskarttaa. Uusi palvelu
mahdollistaa esimerkiksi metsästysseuran maa-alueiden rajaamisen yhdelle
kartalle. Verkkokauppa tarjoaa karttoja A4 koosta alkaen. Suurin tällä
hetkellä tarjolla oleva karttakoko on 150x200 cm. Kartta-aineistona
käytetään suuremmissa mittakaavoissa 1:5 000 – 1:25 000
Maanmittauslaitoksen ylläpitämää maastotietokantaa ja pienemmissä 1:35 000
– 1:70 000 topografikartta- aineistoa. Asiakas saa käyttöön tutun ja
luotettavan karttatiedon.
Karttoja voi tilata säänkestävälle paperille tai lähes kaiken kestävälle
jääkäri-kankaalle tulostettuna. www.kartta.org tarjoaa myös ajantasaiset
kiinteistörajatiedot suoraan kartalle tulostettuna.
Odotettu palvelu
Julkishallinnossa, ammattimaisessa maa- ja metsätaloudessa,
riistanhoidossa ja metsästyksessä sekä vapaa-ajan toimissa tarvitaan
paljon erilaisia karttoja. Kuluttajille; retkeilijöille, luonnossa
liikkujille, marjastajille ja sienestäjille sekä kesämökkiläisille omista
kartoista on hyötyä ja iloa. Olipa kyseessä pieni tai suuri kartta
tärkeintä on tilaajan vapaus valita oman kartan ominaisuudet ja sijainti –
juuri oikeasta paikasta ja saada varmuus nopeasta oikea-aikaisesta
toimituksesta!
INNOkasta teknologian kehitystyötä
Kartat tuotetaan Karttaikkuna Oy:n kehittämällä MapHit -
paikkatietopalvelimella, joka muodostaa asiakkaan tilaaman täsmäkartan
automaattisesti tulostusvalmiiksi. Myös verkkokauppatekniikka, karttojen
julkaisu- ja tulostusjärjestelmä sekä kartta-aineistojen päivitystekniikka
on yhtiön omaa tuotantoa.
MapHit-paikkatietoalusta ja siitä tuotteistettu Kartta.org –palvelu ovat
syntyneet Karttaikkuna Oy:n omana tuotekehitystyönä halusta ratkaista
kartanvalmistuksen ja karttojen jakelun ongelmakohdat nykypäivän
tietoverkkojen mahdollisuuksia hyödyntäen "karttoja korvesta"
-periaatteella.
Kartta.org –verkkokauppa tarjoaa ensimmäisenä ja ainoana Suomessa
karttojen helpon tilausmahdollisuuden tehokkaalla tilaus-tuotanto-
toimitusketjulla.
Tällä hetkellä pääpaino suunnittelussa ja tuotekehityksessä ovat MapHit
–paikkatietopalvelimeen perustuvat henkilökohtaisen paikannuksen ja
navigoinnin sovellukset, jotka toimivat älypuhelimin ja bluetooth-GPS:n
avulla. Yhtiön tavoitteena on tuoda markkinoille edulliset ja
helppokäyttöiset paikannuspalvelut, joita käytetään lähivuosien aikana
tavallisilla matkapuhelimilla. Tulevaisuudessa nämäkin tuotteet ja
mobiilikartat voidaan hankkia kätevästi Kartta.org –verkkokaupasta.
Kartta.org -palvelun toteuttaja Karttaikkuna Oy on sulkavalainen
kartta-alan toimija,
lisätietoja antaa Jyrki Pulkkinen 0500 464 792 tai tj. Kristian Liljeström
0440 675 646 www.karttaikkuna.fi
13.12.2005 Parikkala
Parikkala sai uudet infotaulut
(Parikkalan Sanomat 28.11.2005)
Parikkalan infotaulut on uusittu (kuva: Karttaikkuna, Jyrki Pulkkinen)
Opastaulut on tehnyt Karttaikkuna Oy
Sulkavalta. Kartanpiirtäjä Jarmo Munck kertoo tavoitteena olleen, että
tarvittava informaatio löytyy taulusta helposti. Maanmittauslaitoksen
pohjakartasta käyvät ilmi muun muassa retkeilyreitit lähtöpaikkoineen sekä
nähtävyydet.
- Näkökulma on matkailijan, Munck korostaa.
Kohteita on Parikkalassa runsaasti. Munckin mukaan Parikkalan infotaulujen
liiterilintu on ainutlaatuinen. Linnun viserrys jatkuu entiseen tapaan.
Lintuinmaan hankevetäjänä taulujen uusimiseen osallistunut Sari Roiha
uskoo, että matkailija löytää nyt etsimänsä kohteet karttapohjalta entistä
helpommin.
Uudet taulut asennettiin Koitsanlahdelle, Kägösen pihalle, Parikkalan
torille, Särkisalmen Essolle ja Akonpohjaan. Määrä lisääntyy kolmella, kun
rautatieasema, Siikalahti ja Niukkala saavat omansa.
kuvateksti: Jarmo Munck on tauluihin tyytyväinen. (Kuva: Raine Hämäläinen)
13.8.2005
Tahkovuori, Nilsiä klo 13:40
Karttaikkuna Oy / Kartta.org
-verkkokauppa esillä Tahkon Erämessuilla
Karttaikkuna Oy:n Kartta.org -verkkokauppa esittelee säänkestäviä
Jääkärikarttoja ja karttojen tilausmahdollisuutta 12.-14.8. klo 10-18
Tahkon Erämessuilla Nilsiässä. Eritystä kiinnostusta kovaan käyttöön
tarkoitetut kartat ovat herättäneet metsästysseuroissa - uutuutena
tulosteisiin saatavat ajantasaiset kiinteistörajatiedot.
7.7.2005
Paljakka klo 22:45
Karttaikkuna Oy / K-Map
suunnistuskarttapalvelut valmisti kaikki Kainuun Rastiviikon kartat ja
ensi kertaa myös ratamestarityöt
Karttaikkuna Oy:n vuoden 2005 suurin urakka alkaa häämöttää loppuaan kun
kolme neljästä osakilpailusta on Puolangan kunnan Paljakan maisemissa
suunnistettu. Noin kolme vuotta kestänyt kartoitus, kartan valmistus ja
ensi kertaa rastiviikon historiassa ostopalveluna toteutettu
ratamestarityö on saamassa huomenna päätepisteensä kun viimeisetkin liki
3500 suunnistajan joukko on suorituksensa tehnyt. Kartat ja radat on
todettu viikon aikana monissa kommenteissa parhaiksi mahdollisiksi -
kaikki on siis sujunut suunnitelmien mukaisesti kertoi Pasi Jokelainen
juuri rastireittiradan vedosta saavuttuaan iltahämärän laskeuduttua.
Kartoitustyön suorittivat Pasi Jokelainen, Rauno Asikainen ja Teemu
Köngäs, samat miehet toimivat myös eri päivien ratamestareina.
Kainuun
Rastiviikon sivuille >>
Kainuun Rastiviikon viimeisen päivän ratamestari Rauno Asikainen on juuri
laittanut lähestymisrastin online-tekniikan valmiiksi seuraavaa kisapäivää
varten (7.7.2005 Kristian Liljeström)
22.6.2005
K-Map suunnistuskarttapalvelut /
suunnistuskarttojen tulostuspalvelut palvelevat heinäkuussa
ennakkotilausperiaatteella
Aikataulut heinäkuussa K-Map suunnistuskarttojen tulostuspalveluiden
osalta ovat seuraavat:
vko 27 4.-10.7.2005
tulostuspalvelut paussilla (kaikki suunnistushenkilömme tavattavissa
Kainuun Rastiviikolla Paljakassa, rasteilla, kisapaikoilla,
esittelypisteellä ym. )
vkot 28-30 11.-31.7.2005 tulostuspalvelut
toimivat n. 1 viikon toimitusajalla tiedostojen saapumisesta ja vain
ennakkovarauksella, ei siis päivittäisiä toimituksia; lähetä sähköpostia 2
viikkoa ennen h-hetkeä
kristian.liljestrom@karttaikkuna.fi
tai soita 0400-675646.
1.8.2005 alkaen normaalit online-tulostuspalvelut käytettävissänne.
Lisätietoa K-Map tulostuspalveluita
www.k-map.net
24.5.2005
Karttaikkunan MapHit-palvelua käytettiin
osana mobiiliteknologian tutkimuksessa
Mobiiliteknologian tutkimus liittyy Anu Liljeströmin ja Hilkka Seppäsen
Savonlinnan opettajankoulutuslaitoksen eOppimaisterikoulutuksen
opintoihin.
Anun ja Hilkan tekemän tutkielman aiheena on mobiiliteknologian
käyttäminen perusopetuksen luonnontieteiden opetuksessa 3.-6. luokilla.
Aineistoa koottiin kevättalvella Sulkavan kunnan Kaipolan koulussa, jossa
toteutettiin yhdessä oppilaiden kanssa jääkauden ilmiöitä tutkiva
projekti.
Projektin tuotoksiin voi tutustua Kaipolan koulun kotisivuilta:
Projektista lisätietoa:
http://www.savonmedusa.fi/index.php?id=10248
Oppilaiden tuotoksia:
http://www.savonmedusa.fi/index.php?id=10255
Tutkimuksen pääsivu:
http://www.maphit.fi/luontohavainnot/
Itä-Savo uutisoi
25.5.2005 (pdf 750kt) >>
23.3.2005
Suomen Suurin Suomen kartta toimitettu
Q-Point Oy:n lahjatavaramyymälään Juvan ABC:lle
Karttaikkuna Oy on toimittanut "Suomen Suurimman Suomen kartan"
Q-Point Oy:lle
Juvalle. Jättikartan tarkoituksena on markkinoida ja herättää positiivista
kiinnostusta kaikissa Juvan ABC-liikenneasemalla ja Q-Pointin
lahjatavaramyymälässä vierailevissa asiakkaissa kertoo Q-Pointin yrittäjä
Vesa Lipsanen. Kartan mitat ovat melkoiset mm. korkeus 7,5 metriä ja
leveys 4,5 metriä, joten ihan joka toimiston koristeeksi se ei todellakaan
sovi.
Polycanvas eli Karttaikkunan
Kartta.org -
verkkokaupassa tutuksi tullut "Jääkäri-karttamateriaali" osoitti
toimivuutensa jättikartan käsittely- ja kiinnitysvaiheessa, muille
materiaaleille toteutettuna olisi näin suuri tulostustyö saattanut
aiheuttaa melkoisia ongelmia - nyt kuitenkin kaikki sujui mainiosti ja
kartta saatiin kiinnitettyä paikalleen jopa oletettua helpommin totesivat
Q-Pointin Vesa Lipsanen ja Karttaikkunan Jyrki Pulkkinen urakan
valmistuttua.
Kartan tekniset tiedot:
mittakaava: 1:157 500
koko: 7,5x4,5m
pinta-ala: 34m2
mittakaava: 1:157 500
aineisto: 1:1milj. karttatietokanta © Mml, lupanro 36/MYY/05
tulostin: Karttaikkunan Seiko 64S
materiaali: 300g/m2 sään- ja kaikenkestävä polycanvas
paino: 11,0 kg
toteutus: © Karttaikkuna Oy yhteistyössä Q-Point Oy
Käy kokemassa kartta livenä Juvan ABC-liikenneasemalla Q-Point Oy:n
myymälässä neuvoo Karttaikkunan Jyrki Pulkkinen.
5.3.2005 klo
6.00 (9.55, 10.50, 11.05, 11.55, 12.50)
MapHit-seurantapalvelu käytössä
Sulkava-hiihdossa
Reaaliaikaista
MapHit-seurantaa käytetään tänään lauantaina 5.3.2005 Sulkava-hiihdon
50km:n reitillä. Karttaikkunan Jarmo Munck starttasi hiihtämään n. klo
9.40
aamulla, josta alkaen hiihdon etenemistä voi seurata reaaliaikaisesti
MapHit-internetpalvelussa >> (käyttöohje: valitse ryhmä -valikosta
ensin alaspäin vierittämällä "seuranta" ja seuraavaksi valitse kohde
-valikosta "Jyrkin 6600" ja klikkaa näytä -painiketta - hetken päästä
karttanäytölle ilmestyy seurantalaitteen sen hetkinen tarkka sijainti
punaisella nuolella merkittynä, sijannin tallennusväli on 30 sekuntia,
lisäksi näytössä näkyy reitti tunnin ajalta). Kartan toiminnoilla voit
liikkua kartalla ja vaihtaa eri zoomaustasoja. Arvioitu maaliin
saapumisaika on 3 - 3,5 tuntia, joten reaaliaikainen seuranta siis päättyy
n. klo 13.00.
Kuvassa Jarmo Munck starttaamassa kirpeässä liki 20 asteen aamupakkasessa Sulkava-hiihtoon mukanaan MapHit-seurannan laitteet (tiedonkeruusovelluksella varustettu Nokia 6600
ja lisälaitteena paikantamiseen bluetooth-GPS.).
Hiihdon edistymistä voi seurata internetkartalta.
Alkumatka on edistynyt vauhdilla, 7km:n matkaan on kulunut vain hieman yli
20min. Juvan puolelle eli 20km:n kohdalle matka edistyi alle 1.10.
Ja Kaskiin kylä eli puolimatka taittui ajassa 1.22, nahkeasta
pakkaskelistä huolimatta vauhti on ollut sen verran huima, että pitää
ihmetellä seurannan mukana pysymistä...
10km ennen maalia väliaika pysähtyi n. 2.15, joten lenkin loppuaika taitaa
mennä 2.45 seutuun.
Reitti heitetty, eli Jarmo maalissa n. 2.50! Seurantatekniikka pelasi
katkotta koko matkan ajan.
Joskitin Heikki ja Jarmo hiihtelivät viimeiset 15km samaan tahtiin.
6.2.2005 klo
14.00
Karttaikkunan suurtulostusyksikkö on
uudistettu, suuret mittakaavat 1:5 000 - 1:15 000 lisätty verkkokaupan
valikoimiin
Karttaikkunan uusi suurtulostusyksikkö on nyt tuotantokunnossa.
Laitteistolla voidaan tulostaa karttoja aina 160cm leveyteen (ja vaikka
50m pituuteen) saakka myös erikoismateriaaleille, kuten säänkestävät
paperi, tarrat, kankaat, valokaappikalvot jne. Tulostusvärit ovat
säänkestäviä, joten myöskin ulkokäyttöön tarkoitetut kartat ja -taulut on
nyt mahdollista tuottaa laadukkaasti, nopeasti ja etenkin edullisesti.
Tuoteselosteet:
Materiaalit >>
Kartta-aineistot >>
Kaikki Kartta.org
-verkkokaupan suurtulostekartat tuotetaan säänkestävinä toteaa
Karttaikkunan Jyrki Pulkkinen.
Kartta.org - verkkokaupan karttatulostepalveluun on valmistunut tarkempi
kartta-aineisto, joka mahdollistaa laadukkaat kartat aina 1:5 000
-mittakaavaan saakka A4-A0 kokoluokissa. Uutta aineistoa käytetään 1:5 000
- 1: 20 000 mittakaavoissa parantamaan tulosteiden tarkkuustasoa
entisestään paremmaksi. Kartta.org -verkkokaupan suurtulosteet tuotetaan
kaikissa koko- ja mittakaavaluokissa nyt perusversionakin säänkestävälle
paperille tulostettuna.
Nämä molemmat uudistukset - tarkempi aineisto ja uusi tehokas suurtulostin
- yhdessä merkitsevät huomattavaa parannusta sekä verkkokaupan
tulostetuotteiden osalta että tilauskarttapalvelujen vedostusten ja
säänkestävien karttataulujen tuottamisessa. Suurtulostuksien
normaali toimitusaika valmiista materiaalista on 2-5 työpäivää.
Uudella säänkestävää 64tuumaa eli reilut 160cm leveätä väritulostetta
tekevällä tulostimella voidaan tuottaa tarkkoja karttatulosteita
erilaisille materiaaleille.
10.12.2004 klo 22.00
Savonlinnan Innovaatio-keskus koordinoi
Matkailun osaamiskeskuksia
Joensuun Yliopiston Savonlinnan koulutus- ja kehittämiskeskuksen
johtaja Pellervo Kokkonen; hankkeet ovat valtakunnallisia
MOSKE eli Matkailun osaamiskeskus ei tee hankkeita tutkijoille tai
itselleen, vaan yrityksille...
Lue lisää Itä-Savon uutisista:
etusivu (pdf 450kt)>>
artikkeli 11.12.2004 (pdf 1,5Mt) >>
23.11.2004 klo
18.00
Maastokarttojen hankinta helpottuu
(Lehdistötiedote
23.11.2004 JULKAISUVAPAA HETI)
Itä-Savo lehti 19.11.2004 (pdf-tiedosto, 200kt.) >>
Maastokarttoja voi nyt tilata verkon kautta. Uusi verkkopalvelu käsittää
lähes koko Suomen maastoalueet. www.kartta.org sivut tarjoavat täysin
uudenlaisen mahdollisuuden määrittää haluttu maastoalue, halutussa
mittakaavassa, ja tilata siitä tehty kartta postin kautta suoraan kotiin.
Itse osto tapahtumana on helppo, nopea ja yksinkertainen. Valittavissa
ovat kartan mittakaava, paperikoko ja –laatu. Alue valitaan sivustossa
vapaasti internet-kartalta näpäyttämällä.
Räätälöidyille kartoille on kysyntää. Aiempiin peruskarttalehtiin
verrattuna palvelu antaa käyttäjälleen täyden vapauden valita millaiselta
alueelta ja millaisessa koossa kartta toimitetaan. Yleensähän käy niin,
että haluttu alue sijaitsee usean karttalehden alueella, jolloin pienestä
alueesta on jouduttu ostamaan monta perinteistä peruskarttaa. Toisaalta
uusi palvelu mahdollistaa esim. metsästysseuran maa-alueiden esittämisen
yhdellä kartalla. Verkkokauppa tarjoaa karttoja A4 koosta alkaen. Suurin
tällä hetkellä tarjolla oleva kartta on A0 (84cm x 119cm) kokoinen.
Mittakaavat ovat 1:20 000, 1:25 000 ja 1:50 000. Karttoja saa
säänkestävänä tai normaali paperipintaisena.
Odotettu palvelu
Ammattimaisessa maa- ja metsätaloudessa, riistanhoidossa ja metsästyksessä
sekä vapaa-ajan toimissa tarvitaan erilaisia karttoja. Luonnossa
liikkujille, marjastajille ja sienestäjille sekä kesämökkiläisille omista
kartoista on hyötyä. Olipa kyseessä pieni tai suuri kartta tärkeintä on
tilaajan vapaus valita oman kartan ominaisuudet ja sijainti.
Palvelun toteuttaja Karttaikkuna Oy on sulkavalainen kartta-alan toimija.
Karttaikkunan Jyrki Pulkkinen esittelee A0 -kokoista karttaa, joka
soveltuu hyvin myös seinäkartaksi.
Lisätietoja:
Karttaikkuna Oy / Jyrki Pulkkinen
www.kartta.org
www.karttaikkuna.fi
19.11.2004 klo
12.00
Kartta.org - verkkokaupan palvelu on uudistettu, koko Suomen maastokartat tilattavissa myös suurkokotulosteina
Kartta.org -verkkokaupan tilauspalveluun on lisätty myös suurtulostekoot
eli A2, A1 ja A0-kokoiset väritulosteet 1:20 000, 1:25 000 ja 1:50 000
-mittakaavoissa. Lisäksi kaupasta voi nyt ostaa tuotteita myös
rekisteröitymättä, mutta tällöin ei myöskään voi oman tilauksen vaiheita
seurata online-palvelusta - suosittelemme siis rekisteröitymistä!
Maastokarttoja
tilaamaan >>
Maastokarttojen online-tilauspalvelu kattaa tällä hetkellä lähes koko
Suomen eli kartan sinisellä rajatun alueen (alueen josta
maastotietokanta-aineistoa on tällä hetkellä olemassa).
Maastokarttoja
tilaamaan >>
18.11.2004 klo
9.00
Kartta.org - verkkokaupan palvelua päivitetään edelleen (tilapäisesti poissa käytöstä)
Kartta.org -verkkokaupan palvelinta
päivitetään parhaillaan tilauspalvelun laajennuksen johdosta, työn pitäisi
valmistua pe 19.11.2004 mennessä. Tilapäisesti kauppa on valitettavasti
poissa käytöstä. Päivityksen jälkeen kauppaan avataan uusia
karttatulostepalveluita, joten kannattaa seurata tilannetta aktiivisesti.
Kartta.org - verkkokauppa laajentaa koko Suomen maastokarttapalveluun
Kaupasta saat haluamallasi rajauksella online-tilauksena ja
helppokäyttöisenä verkko-ostoksena maastokarttatulosteet postilaatikkoosi
toimitettuna koko Suomen alueelta (pl. pohjoisin Lappi eli n. Muonion
korkeudelle asti, minne maastotietokanta-aineistoa on valmistettu).
Koko Suomen kartat liitetään tilauspalveluun kuvalla viikolla - seuraa
tilannetta!
1.11.2004 klo 15.00
Karttaikkuna Oy:n Kartta.org -
verkkokauppa on avattu osoitteeseen
www.maphit.com/kauppa
Sulkava-lehden artikkeli 11.11.2004 "Karttaikkunalta voi tilata
netistä karttoja" >>
Kaupasta saat suosituimmat painetut ja
digitaaliset karttatuotteet helposti ja edullisesti omaan postilaatikkoosi
2-5 työpäivän sisällä ostoksestasi.
Uusia ja ennen näkemättömiä karttapalveluita löytyy "tulostetut kartat"
-ryhmästä; voit tilata omalla rajauksella Karttaikkunan maasto- tai
tiekartan halutussa mittakaavassa, kartta tulostetaan korkealaatuisella
värilasertulostusjärjestelmällä palvelimen muodostamasta
digitaaliaineistosta ja toimitetaan postitse tilaajalle 2-5 työpäivän
kuluessa tilauksesta!
Uutuustuotteita:
maastokarttatuloste (malli>>)
Karttaikkunan havainnolliset maastokartat A4/A3-koossa voit tilata
haluamallasi rajauksella tästä verkkopalvelusta mittakaavoissa 1:20 000,
1:25 000 tai 1:50 000. Lisävaihtoehtona voit valita säänkestävän
materiaalin, jolloin oma karttasi kestää kovemmankin käytön.
Kartta-aineisto on räätälöity Maanmittauslaitoksen maastotietokannasta
(lisätietoja:
http://www.maanmittauslaitos.fi/Default.asp?id=43 ).
Tulostekarttojen julkaisuoikeudet © Karttaikkuna Oy, Maanmittauslaitos
lupanro 36/MYY/04. Tällä hetkellä palvelu kattaa kaakkoisen Suomen
(300x300 km) alueen, koko Suomen kattava palvelu julkaistaan vaiheittain
15.11.2004 mennessä – seuraa palvelun kehitystä reaaliajassa kartta.org
verkkokaupassa!
Maastokarttoja tilaamaan >>
tiekarttatuloste (malli>>)
Karttaikkunan havainnolliset tiekartat A4/A3-koossa voit tilata
haluamallasi rajauksella tästä verkkopalvelusta mittakaavoissa 1:200 000
tai 1:250 000. Lisävaihtoehtona voit valita säänkestävän materiaalin,
jolloin oma karttasi kestää kovemmankin käytön. Kartta-aineisto on
räätälöity Maanmittauslaitoksen 250-karttatietokannasta (lisätietoja:
http://www.maanmittauslaitos.fi/Default.asp?id=75#A2 ).
Tulostekarttojen julkaisuoikeudet © Karttaikkuna Oy, Maanmittauslaitos
lupanro 36/MYY/04. Tällä hetkellä palvelu kattaa kaakkoisen Suomen
(300x300 km) alueen, koko Suomen kattava palvelu julkaistaan vaiheittain
15.11.2004 mennessä – seuraa palvelun kehitystä reaaliajassa kartta.org
verkkokaupassa!
Tiekarttoja tilaamaan >>
Lisää tuotteita
kartta.org verkkokaupassa >>
8.10.2004
Karttaikkuna Oy mukana
TravelGate
-hankkeessa
Matkailun sähköiseen
kauppaan puhtia Matkailun osaamiskeskuksessa
Julkaisuvapaa
tiedote 8.10.2004 (pdf) >>
Matkailun sähköiseen kauppaan puhtia Matkailun osaamiskeskuksessa
Miksi matkailun sähköinen kauppa on yhä lapsen kengissä Suomessa?
Matkapaketin kokoaminen internetissä käy yhä työläämmäksi. Informaatio ja
palvelujen tarjonta ovat hajallaan verkossa eikä kuluttajanäkökulmaa
huomioida tarpeeksi. Usein kuluttaja päätyykin internetin sekavan
tilanteen vuoksi kokoamaan matkapaketin perinteisen matkatoimiston kautta.
Uuden TravelGate Finland –hankkeen tavoitteena on kehittää matkailun
sähköistä myyntiä ja markkinointia. Se on valtakunnallisen Matkailun
verkosto-osaamiskeskuksen kehitysprojekti, jossa yhdistyvät
kansainvälinen tutkimus ja osaaminen sekä yritysten tuotekehitystyö. TEKES
on myöntänyt Joensuun yliopiston Savonlinnan koulutus- ja
kehittämiskeskukselle rahoitusta TravelGate Finland –projektin
toteuttamiseen.
Matkailuportaalien määrä Suomessa kasvaa parhaillaan räjähdysmäisesti.
Erilaisten hankkeiden ja organisaatioiden tavoitteena on kehittää uusia
verkkopalveluja. Verkkopalvelujen määrän nopea kasvu on aiheuttanut
tilanteen, jossa käyttäjän on yhä vaikeampaa löytää ajantasaista tietoa ja
arvioida tarjolla olevan tiedon luotettavuutta. Matkan toteuttamisen
kannalta välttämätön informaatio on hajallaan ja palvelujen paketointi
internet-kaupankäynnissä ei ole mahdollista. Matkailutoimiala kärsii
tilanteesta, koska tiedon ylläpito eri järjestelmiin tuhlaa resursseja.
Yritysten on vaikeata markkinoida ja myydä tuotettaan, koska selkeää ja
vetovoimaista sähköistä markkinapaikkaa ei ole.
TravelGate Finland -projektissa tutkitaan ja kehitetään ratkaisuja eri
tuottajien sähköisen palveluntarjonnan yhdistämiseksi. Punaisena lankana
ratkaisuja kehitettäessä pidetään asiakasnäkökulmaa sekä yritystoiminnan
kilpailukyvyn parantamista. Tavoitteena on luoda matkailutoimialalle
vakiintuneet toimintatavat ja –mallit, joiden avulla sähköiset
markkinapaikat kehittyvät. Markkinapaikkojen sisällön laatu paranee ja
tarjottu valikoima monipuolistuu. Kuluttaja pystyy vertailemaan tuotteita
ja palveluja helposti ja positiivinen kilpailu parantaa kuluttajan asemaa.
Yritystoiminnan näkökulmasta tarjottavat palvelut ja tuotteet ovat
entistä kattavammin kuluttajan ulottuvilla ja ostettavissa.
Projektille on myönnetty Teknologian kehittämiskeskuksen (TEKES)
Fenix-ohjelman rahoitus ajalle 1.9.2004 – 30.6.2005. Ensimmäisen
rahoituskauden jälkeen projektille on mahdollista hakea jatkorahoitusta
Fenix-ohjelmasta vuosittain vuoden 2007 loppuun. Projektikokonaisuus
koostuu Joensuun yliopiston tutkimusprojektista ja kolmesta
yritysprojektista. Yritys-projektien toimijat ovat Go Finland Oy,
Tietotalo Oy ja Karttaikkuna Oy. Yhteensä projektien kokonaissumma
on 200 000 EUR, josta tutkimusprojektin osuus on 100 000 EUR.
Projekti kuuluu osana Matkailun verkosto-osaamiskeskuksen (MOSKE)
valtakunnalliseen matkakohteen hallintajärjestelmät –ohjelmaan. Joensuun
yliopiston Savonlinnan koulutus- ja kehittämiskeskus on yksi MOSKEn
viidestä toimijasta, joka toimii Etelä-Savon alueella. MOSKEn tehtävänä on
tuoda matkailuyrityksille uusia innovatiivisia tapoja nähdä toimialan
tulevaisuutta ja parhaita käytänteitä sekä edistää uuden liiketoiminnan
syntymistä. MOSKE toimii tutkimusmaailman ja elinkeinon välisenä
katalysaattorina. Ideana on hyödyntää eri alojen huippuosaamista ja
kansainvälistä asiantuntijuutta elinkeinon tarpeisiin sekä välittää
matkailuyritysten tiedon- ja osaamisen tarpeita tutkimuslaitoksille. MOSKE
kuuluu sisäasiainministeriön valtakunnalliseen osaamiskeskusohjelmaan,
jossa on 22 osaamiskeskusta eri aloilta.
Lisätietoja projektista ja Matkailun verkosto-osaamiskeskuksen toiminnasta
löytyy osoitteesta
www.matkailu.org.
Ohjelmajohtaja Teppo Loikkanen
Matkailun verkosto-osaamiskeskus
Savonlinnan Innovaatiokeskus Oy
Puh. (044) 758 5472
teppo.loikkanen@joensuu.fi
http://moske.matkailu.org
7.10.2004 / KL
Karttaikkuna Oy esitteli
tuotteitaan Paikkatietomarkkinoilla 5.-6.10.2004 Helsingin
Messukeskuksessa
Topi Suomalaisen pitämä Karttaikkunan tietoisku "MapHit
- monipuoliset paikkatietopalvelut kaikille, edullisesti ja helposti"
herätti mukavasti kiinnostusta messuväessä, paikalla oli n. 50 kuulijaa!
PP-esitys >>
Sulkavan kunnanjohtaja Juri Nieminen vieraili Karttaikkunan osastolla
tutustumassa kotikunnan yrityksen palveluihin. MapHit-paikkatietotuotteita
esitteli Jyrki Pulkkinen ja samalla sovittiin MapHit-seurantapalvelun
käyttöönotosta, lähitulevaisuudessa päästään seuraamaan reaaliajassa
Sulkavan MapHit-kuntapalvelussa missä kunnanjohtaja milloinkin liikkuu!
Lisätietoja Paikkatietomarkkinoista:
Karttaikkuna Oy Paikkatietomarkkinoilla 5.-6.10.2004 >>
16.9.2004 / KL
Uusi Karttaikkuna on syntynyt;
JAP-Solutions Oy, Karttaikkuna Oy, K-Map Kristian Liljeström ja
Mediaikkuna Oy,
yhdistivät liiketoimintansa 15.9.2004, uudistuneen yhtiön nimi on
Karttaikkuna Oy!
Vuonna 1996 perustetun karttaviestintään ja digitaalisten
paikkatietoaineistojen räätälöintiin erikoistuneen Karttaikkuna Oy:n
liiketoimintasuunnitelma päivitettiin v. 2003-2004 ja toiminnalle
määriteltiin uudeksi liiketoiminta-alueeksi paikannus ja navigointi eli
helppokäyttöiset MapHit –paikkatietopalvelut, toisena
pääliiketoiminta-alueena jatkaa karttapalveluliiketoiminta eli
tilauskarttojen valmistus.
Merkittävänä osana
liiketoimintasuunnitelman uudistusta yhtiön resursseja vahvistettiin
15.9.2004 liittämällä yhteistyöverkostossa toimineiden kartta-
ja paikkatietoyhtiöiden liiketoiminta Karttaikkunaan; K-Map Kristian
Liljeström (1989), Mediaikkuna Oy (2001), JAP-Solutions Oy (2003) sekä
lisäksi samassa järjestelyssä Tietorinteen Yrityskeskus (2001) Sulkavalla
siirrettiin Tietorinne Oy:n omistukseen.
Uusi liiketoiminta
MapHit on yhtiön rekisteröimä aputoiminimi, jonka puitteissa toteutetaan
paikannus ja navigointipalvelut. Vuoden 2004 alussa julkaistu MapHit
-paikkatietoalusta toimii perustana erilaisille MapHit -tuoteryhmän
palveluille. Ydintuote on MapHit -paikkatietoalusta, jolla asiakas voi
itse toteuttaa oman paikkatietopalvelunsa asp-sovelluksen avulla verkossa.
Toimialakohtaisia, asiakaslähtöisiä paikannuksen ja henkilökohtaisen
navigoinnin palveluja kehitetään jatkuvasti yhdessä Karttaikkuna Oy:n
partneri- ja yhteistyöverkoston kanssa sekä erilaisissa
kehittämisprojekteissa.
Ydinosaaminen:
* paikkojen ja tilan hallinta asiakaslähtöisesti
* paikkatietoteknologiaan liittyvä ohjelmointi
* karttatietokantojen hallinta ja visualisointi
Arvot:
kumppanuus, tuloksellisuus, innovatiivisuus ja avoimuus
Näistä aineksista syntyi uusi Karttaikkuna Oy ja kustannustehokkaat MapHit
-paikkatietopalvelut sekä karttapalvelut.
Lisätietoja:
Kristian Liljeström, tj. karttapalvelut
Jyrki Pulkkinen, paikannus ja navigointi